Manssu

Pirkanmaalaisen äidin näpertelyjä ja kokeiluja kolmen pojan (6/99, 12/00, 3/04), yhden miehen sekä neljän marsun täyttämän arjen keskeltä. Näpertelyjä häiritse myös kympillä työ, johon kuluu nykyisin aivan liikaa tunteja viikossa. Tällä hetkellä askarteluista pinnalla on skräppäily, mutta joskus saattaa jotain muutakin syntyä. ------------------------------------ Hi, here a wife of a man, a mother of three boys (ages 12, 11 and 7) and owner of four cute guinea pigs will represent theirs doings. I love scrapbooking and making cards, miniatures and something else too.
Jälleen oli skrappihaasten vuoro kiireisen viikonlopun päätteeksi ja ennen erittäin kiireistä työviikkoa.
Ohjeistuksena oli vain muodostaa journaling kymmenen kohdan listauksen avulla. Kymmenen kohtaa voi olla joko selkeänä listana ranskalaisilla viivoilla, ne voi olla ripoteltuna pitkin layoutia kymmenen pienen valokuvan joukossa tai ne voi olla kaikki kirjoitettu yhdeksi journalingiksi (tarinaksi), kunhan sieltä löytyy kymmenen asiaa jotka liittyvät skräppäämääsi aiheeseen.
Tämän piti olla helppo juttu, mutta aiheen keksiminen olikin hieman hankalaa, sillä mikään teettämäni valokuva ei meinannut sopia haasteeseen millään tapaa.
Ensimmäisenä tein sivun omasta työstä :-) Juu - kuvassa olen minä ilman piilotuksia :-P
Aihe oli mielenkiintoinen, mutta leiskaan en ole tyytyväinen - liian täysi sivu tai jotenkin liian jaoteltu sivu häiritsee minua. Tai sitten se on tuo pinkki väri, joka ei tosiaankaan ole minun suosikkini vaan juuri päinvastoin - mitenhän tähän tälläisen värin valitsinkin?

Sitten löysinkin paremmat valokuvat ja tein sivun Joulun Tuojista, eli asioista, jotka tekevät minulle sen oikean joulutunnelman, joka tosin on ollut nyt muutamana vuotena hieman kateissa, lumen puuttumisen takia.

Tähän sivuun olen tyytyväinen, vaikka synnytystuskat olivatkin kovat. Vaihdoin kuvan hieman parempaan, sillä yöllä kuvatessa ei oikein tuo valo riittänyt, nyt sain päivänvalon avukseni.
Tämän leiskan asiat ovat piiloitettuna pieneen taskuun, jossa sijaitsee tagi. Tätä taskuun piilottamista harrastan yleensä aika paljon, sillä henkilökohtaisen tarinan kirjoittaminen sivuille kaikkien luettavaksi on mielestäni aika kiusallista.

|
|
Toinen oma blogi:
Totisen pojan salaisuus
Omat nukkekoteilut
Kannattaa kurkata ;-)
Väripalettigeneraattori
Color scheme designer - väriympyrä
Wordle-sanan sekoittaja
BeFunky - kuvaefektejä
Poladroid
XING: tosiaan nuo röntgenhoitajien laitteet kehittyvät aivan sika nopeeta, 6 vuotta olen työskennellyt tuolla alalla ja kaikki koneet ovat vaihtuneet sinä aikana. Harmi, että en ottanut kuvia niistä aikasemmista laitteista, mutta eiköhän nämäkin joskus ole antiikkia :-)