Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Manssu

Pirkanmaalaisen äidin näpertelyjä ja kokeiluja kolmen pojan (6/99, 12/00, 3/04), yhden miehen sekä neljän marsun täyttämän arjen keskeltä. Näpertelyjä häiritse myös kympillä työ, johon kuluu nykyisin aivan liikaa tunteja viikossa. Tällä hetkellä askarteluista pinnalla on skräppäily, mutta joskus saattaa jotain muutakin syntyä. ------------------------------------ Hi, here a wife of a man, a mother of three boys (ages 12, 11 and 7) and owner of four cute guinea pigs will represent theirs doings. I love scrapbooking and making cards, miniatures and something else too.

14.06.2008 - 19:51

Jälleen oli uuden skrappihaasteen vuoro.
Tämän kertainen haaste oli erittäin vaikea mulle. Jo alusta teisin, että mitkä kuvat valitsen tähän, sillä olin suunnitellut noista autoista tuollaista raitaa sivuuni, mutta silti se tuntui niin kovin hankalalta, ei yhtään omalta tyyliltä.

No jotain sain aikaiseksi tämän haasteen pohjalta, jonka ohjeistus siis kuului näin:
RAITOJA ERI ELEMENTEISTÄ
Tällä kertaa haaste on yksinkertaisuudessaan raitojen muodostamista eri elementeistä. Raitoja voit muodostaa mistä tahansa. Napeista, nauhoista, tarroista, papereista, langoista, kukista, ompeleista, kirjaimista... Raidat voi sijoittaa joko pystyyn tai vaakaan, miksei vinottainkin. Raitojen muodolla ja koolla voi leikitellä, niiden ei tarvitse olla yhtä pitkiä tai samassa linjassa. Raita voi olla viivasuora tai aaltoileva, ohut tai paksu. Raitojen muodostamiselle on ainakin miljoona mahdollisuutta, joten mielikuvitusta peliin!

Tässä sivuni, johon tosin lisäsin kuvan oton jälkeen vielä yhden mustan nappirivin kaikkein alimmaiseksi elementiksi tässä sivussa.


Tässä sivussa ei taida mua kyllä miellyttää oikein yhtään mikään! Täysin epäonnistunut sivu. UIH!
Hävettää edes esitellä tälläistä muille!
Luonnossa tuo sivu sentään näyttää hivenen paremmalta, kuin tässä kuvassa. Tuo kimalteleva taustapaperi heijastelee tässä kuvassa pahasti ja nuo nauhatkin näyttävät tässä jotenkin niin läikykkäiltä...

elinarsku kirjoitti 14.06.2008 - 22:41
älä nyt! musta toi on aivan ihana! siinä on raitoja, hyvät värit ja loistava aihe. martti on mun suosikki. :)
pikkuhelistin kirjoitti 15.06.2008 - 11:45
Mun mielestä tämä on vekkuli sivu :) Itselleen sitä on vaan aina jotenkin niin kriittinen ja muiden silmään leiskat näyttää ihan erilaisilta :)
omuli kirjoitti 15.06.2008 - 15:16
Älä ole noin kriittinen itsellesi! Kiva sivu kivasta aiheesta!
xing kirjoitti 17.06.2008 - 10:45
Minusta tämä on kiva sivu, tykkään varsinkin tuosta autoraidasta
Wilhenny kirjoitti 17.06.2008 - 22:56
Poikani sanoi: Tee äiti mullekin tällanen! Lapsen suusta totuus tulee, joten hieno sivu.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Selaajia
Kello


Naissa (toisinan) mukana

Diplomit :-)