Manssu

Pirkanmaalaisen äidin näpertelyjä ja kokeiluja kolmen pojan (6/99, 12/00, 3/04), yhden miehen sekä neljän marsun täyttämän arjen keskeltä. Näpertelyjä häiritse myös kympillä työ, johon kuluu nykyisin aivan liikaa tunteja viikossa. Tällä hetkellä askarteluista pinnalla on skräppäily, mutta joskus saattaa jotain muutakin syntyä. ------------------------------------ Hi, here a wife of a man, a mother of three boys (ages 12, 11 and 7) and owner of four cute guinea pigs will represent theirs doings. I love scrapbooking and making cards, miniatures and something else too.
No vihdoin on aikaa kirjoitellakin jotain tämän pelkän leiskan lisäksi. Eli siis osallistuin tällä inspiroidun blogin tämän viikkoiseen haasteeseen, jonka ohjeistus kuului seuraavasti:
JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA...
Melkein kuin sanonta, mutta ei aivan kuitenkaan. Tässä haasteessa tulee käyttää jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja valokuva/valokuvia. Miksei sitä sinistäkin halutessaan. Kaikilla osa-alueilla voi käyttää luovuutta ja mielikuvitusta, mikä vain mielestäsi sopii näihin rajoihin. Jotain lainattua-osion voi tulkita vaikka siten, että käyttää jotain skräppäykseen perinteisesti kuulumatonta. Jotain, mikä on lainattu varsinaisesta käyttötarkoituksestaan.
Itsellä tuotti tosissaan vaikeutta toteuttaa tämä haaste, en meinannut millään löytää sopivaa lainattua mihinkään valokuvaani, kunnes kaksi päivää laatikoita pengottuani käsiini osui tuo raskauskiekko - ja siittä se ajatus sitten lähti.

Uutta sivussa on tietysti Basic Greyn paperi - yes hyvä syy käyttää sitä! :-)
Ja vanhaa on nuo vasemmassa alalaidassa olevat tarrat, jotka ovat skrappaus harrastukseni alkuajoilta, jotka vaan pyörii ja pyörii laatikon pohjalla ja monesti on meinannut joutua jo hävitettävien listalle. Tarrat ovat siis vuodelta 2004, mutta tuo valokuva on vielä vanhempaa tuotantoa eli siis vuodelta 1999, kun odottelin ensimmäistä lastamme ttttaaaaiii toista riippuen kuinka sitä lasketaan.
Lainattua sitten puolestaan tuo raskauskiekko.
Journal on kuvan takana piilossa Tagissa. Kiekon vierustaa raunustaa raskauteni ja synnytyksieni ajankohdat, lapsien lisäksi kun on niitä keskenmenojakin siunaantunut useampia.
Kirjaimet ovat American Craftsin ja muut paperit jämäpapereita mm tuo ympyrän muotoinen edellisestä leiskasta ylijäämä palanen.
|
|
Toinen oma blogi:
Totisen pojan salaisuus
Omat nukkekoteilut
Kannattaa kurkata ;-)
Väripalettigeneraattori
Color scheme designer - väriympyrä
Wordle-sanan sekoittaja
BeFunky - kuvaefektejä
Poladroid