Manssu

Pirkanmaalaisen äidin näpertelyjä ja kokeiluja kolmen pojan (6/99, 12/00, 3/04), yhden miehen sekä neljän marsun täyttämän arjen keskeltä. Näpertelyjä häiritse myös kympillä työ, johon kuluu nykyisin aivan liikaa tunteja viikossa. Tällä hetkellä askarteluista pinnalla on skräppäily, mutta joskus saattaa jotain muutakin syntyä. ------------------------------------ Hi, here a wife of a man, a mother of three boys (ages 12, 11 and 7) and owner of four cute guinea pigs will represent theirs doings. I love scrapbooking and making cards, miniatures and something else too.
Viikon 52 haaste oli seuraava
RAKKAUDESTA RUOKAAN
Tallenna lempiruokasi ohje, häämenu, ensimmäisen äitienpäivän aamupala, mummon lihapullien salainen ainesosa tai aivan uusi ja samalla testaamasi ruokaohje. Journalingina voi toimia ruokaan tulevat ainesosat tai työvaiheluettelo. Kuvat voivat olla itse ruuasta tai yksittäisestä raaka-aineesta. Kuvituksena voi toimia aivan yhtä hyvin kuva ravintolan edustalta kuin kauppakassistakin. On hyvä muistaa myös se, että ilman valokuviakin voi skräpätä. Entä millainen olisi unelmien illallinen, mitä siihen kuuluisi?
Itse tein sivun kyllä ajoissa haasteaikataulullisestikin, mutta koska netti sanoi sopimuksensa lähes viikoksi irti, niin päivitys tähän tulee viikon myöhässä...

|
|
Toinen oma blogi:
Totisen pojan salaisuus
Omat nukkekoteilut
Kannattaa kurkata ;-)
Väripalettigeneraattori
Color scheme designer - väriympyrä
Wordle-sanan sekoittaja
BeFunky - kuvaefektejä
Poladroid