Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Manssu

Pirkanmaalaisen äidin näpertelyjä ja kokeiluja kolmen pojan (6/99, 12/00, 3/04), yhden miehen sekä neljän marsun täyttämän arjen keskeltä. Näpertelyjä häiritse myös kympillä työ, johon kuluu nykyisin aivan liikaa tunteja viikossa. Tällä hetkellä askarteluista pinnalla on skräppäily, mutta joskus saattaa jotain muutakin syntyä. ------------------------------------ Hi, here a wife of a man, a mother of three boys (ages 12, 11 and 7) and owner of four cute guinea pigs will represent theirs doings. I love scrapbooking and making cards, miniatures and something else too.

23.12.2011 - 23:55

Tänä vuonna tein yksinkertaisia joulukortteja, kuten on ollut tapana viime vuosina. Leimasimia, kohojauhetta, mustetta ja ääriviivatarroja, siinäpä se ja kaikki löytyi kaapista samoin kuin korttipohjatkin. Niin paitsi tuo puuleimasin, jonka kävin ostamassa sinnelistä alennuksesta, kun sillä oli aikaisemmin tehty mallikortti. Leimasin oli kuitenkin siisti ja kun tollaista etsin juurikin tätä korttia varten, niin tuo kävi vallan tarkoitukseeni. Sen verran vähän käytän leimasinmusteita, että mustetyyny oli hieman säilytyksessä kärsinyt, mutta toimi edelleen, joten hyvä niin.

Ja tässä näitä kortteja...

Skanneri näköjään jätti valkoisen reunan korteista pois. Niin ja tuo mustapiste on jossain skannerin syövereissä ei siis korteissa.

Näiden myötä oikein rauhallista ja hyvää joulua kaikille lukijoille!

25.12.2010 - 08:53

Tänäkään vuonna en millään olisi jaksanut tehdä joulukortteja, jotenkin nykyisin ei vaan jaksa innostua korttejen teosta niin paljoa, mutta pakkohan jotain pikaista oli tehtävä. Hieman sentään innosti, kun sain uuden leimasimen ja pitkästä aikaa jaksoin leimaillakin, kun hankin paremman mustetyynyn. Yömyöhällä töissä sitten värittelin poroja ja eräänä vapaa päivänä sitten aloin suunnittelemaan toteutusta. Alunperin idea oli erilainen, mutta hieman parempaa ideaa hakiessani törmäsin tähän korttiin

TÄÄLLÄ

ja siittä se sitten lähti hieman muokattuna. Pengoin varastojani ja sainkin sentään vanhoja ääriviivatarroja kulutettua sekä silppulaatikosta löytynyttä kiiltävää kontaktimuovia :-) Myös korttipohjat löytyivät kätköistä, joten tämähän meni parhainpäin :-D

 

 

Nämä näyttävät kyllä tässä skannattuna aivan hirveiltä. Todellisuudessa ne näyttivät musta ainakin paremmilta...

Porotkin näyttävät tässä ihan hailuilta, vaikka oli niissä kyllä väriä ainakin tirkkasen enempi, kuin tässä skannauksessa.

Tässä sitten hieman huonossa valaistuksessa kuvattuja kortteja...

16.11.2008 - 14:57
Kokeilin toistakin joulukortti ideaa...



Tuo kranssinpohja on leikattu uudella lelullani :-)

Magnoliatyttönen on myöskin leimasin, joka on jo löytänyt uuden kodin, mutta noitakin leimasin silloin muutaman varastoon...
Kranssin leimasimet sentään löytyvät vielä itseltä, eli ovat tapestryjä..

16.11.2008 - 11:42
Eilen illalla juuri ennen nukkumaan menoa sain päähäni kokeilla erästä ideaani joulukortiksi. Tein tämän lähinnä muistutuksekseksi itselleni, jotta muistan sen vielä joskus myöhemminkin...
Hieman on vielä autio reunoilta tämä kortti, mutta ideana muuten ihan kiva...



Leimasimina on käytetty Magnolian tyttöstä. Tuon leimasimen myin jokin aika sit pois, mutta onneksi olin muutaman kuvan leimannut itselleni varastoon...
Taustalla on joskus mulla myynnissäkin ollut inkadinkadon puu-leimasin. Onneksi ei mennyt silloin kaupaksi ;-)
Työkaverini joskus ihmetteli mm tämän puu leimasimeni ideaa, mutta nyt näkee sen käytännössä käytettävän ;-)

Hieman on tumma tuo taivas, mutta en vain jaksanut eilen etsiä vaaleampaa mustetta laatikosta... Ja yötaivaathan talvella ovat pimeitä.

13.10.2008 - 11:43
Päätin aloittaa joulukorttien teon, kun löysin laatikon pohjalta joskus kauan sitten ostamiani huopaisia possuja. Kaikki materiaalit ovat jotain loppuja laatikonpohjalta löytyneitä "aarteita" joita näihin kortteihin on käytetty.

Kiinnostus korttien tekoon on miinuksen puolella, kuten kaikkeen muuhunkin - edes skräppäily ei innosta. Lieneekö syynä syysväsymys vai mikä, mutta muu ei kiinnostaisi kuin nukkuminen ja löhööminen, ruokakaan ei edes kunnolla maistu. Toisaalta viikonlopun työt verottavat aina samoin kuin se että viettää työpaikalla enemmän aikaa vuorokaudessa kuin vapaalla.

Mitenhän sitä saisi tänä vuonna jälleen tehtyä reilut 50, joulukortia - ei varmaan mitenkään.

No simppeleitä on onneksi nyt tehty jo muutama, mutta hienoudet taitaa tänäkin vuonna jäädä tekemättä.








Kahteen alimmaiseen korttiin on idea lainattu jostain, kun vaan muistais mistä?!

12.11.2007 - 08:46
Ehdin sentään muutaman joulukortin taas tekemään, värityshommia tein perjantaina iltavuorossa, kun oli kerrankin töissä rauhallista. jos olisin tiennyt sen, niin olisi voinut ottaa isommankin määrän sinne väritettävää mukaan.

Jälleen tein kortteja paperisilppuvarastoani hyödyntäen ja sellaista linjaa ajattelin jatkaakin nyt ainakin näiden joulukorttejen tekoajan, hyvin samantyylisiä kortteja on tulossa varmaan enempikin...





Kuvan leimasin siis sitä tällä hetkellä suosittua Magnoliaa ja teksti oli ihan tuota kuvaa varten tilattava FinnStamperilta.

13.10.2007 - 19:09
Kokeilin vielä pari korttia, jossa käytin viime vuotisia (vai oliko jopa edellisvuotisia) ääriviivatarroja. Eipä noistakaan kummosia tullut, joten niiden kokeilu jäi näihin kahteen.




Pitäisiköhän noihin lisätä jotain nauhaa tms jos sopivaa löytyy?

13.10.2007 - 16:00
En ole pitkään aikaan kerinnyt tekeen juuri mitään käsilläni, mitä nyt istutellut lähes 300 kukkasipulia maahan jotta keväällä olisi jotain silmänruokaa takapihallakin.

Nyt kuitenkin päätin aloitella joulukorttitehtailun. Hieman viimetippaan meni, kun vertaa aikaisempiin vuosiin, mutta sain sentään jotain itekin tehtyä, ettei tule ainakaan ihan kaikille ostokortteja lähetettyä. Ei ole oikein mitään ideaa mihinkään. Leimailin ja embossailin yksi päivä erilaisia kuvia valmiiksi, jos niistä jotain saisi kehiteltyä. Nyt on 20 korttia tehty, mutta silti en tiedä millaisia oikeasti haluaisin tehdä jouluksi. Taitaa mennä tämä tekeminen taas enempi kokeilujen ja sähellyksien piikkiin. Yhden kortin idea on mutta toteutus uupuu kokonaan, jotenkin en saa siittä sellaista kuin sieluni silmin näen joten sellaista korttia ko leimasimen kuvista ei ole tehty sitten ollenkaan. No eiköhän nuokin joillekin kuitenkin lähde jouluna, vaikka onkin vain tuollaisia roskista koottuja kortteja :-)

Mutta siis tälläisiä on nyt ainakin tehty...

Ensin medaljonkileimasin kokeiluja. Leimasimen valmistajasta ei ole tarkkaa tietoa.



Sitten on Inkadinkadon leimasimen kuva tehty Perfect Pearlseilla. Joka ei tosiaankaan ole mun juttuni, tarvis varmaan nekin värit johonkin joskus hukata. Näitä kortteja ei ole kuin tämä ainokainen, kamaluus.


Sitten näitä innostuin tekemään enempikin, kaikki keskenään hieman jotenkin erilaisia. Leimasimina on käytetty Finnstamperilta joskus tilattuja Woodwaren leimasimia. Kaikki kuvia ja korttipohjaa lukuunottamat paperit ovat siis jotain "roskaloorasta" ongittuja, eli sellaisia jotka normaalit ihmiset olisivat heittäneet roskiin jo aikapäiviä sitten.


Hyvää Joulua, Merry Christmas ja Hyvää Joulua ja Onnea Tulevalle Vuodelle leimasimet ovat Finnstamperin tuotantoa.

Selaajia
Kello


Naissa (toisinan) mukana

Diplomit :-)