Manssu

Pirkanmaalaisen äidin näpertelyjä ja kokeiluja kolmen pojan (6/99, 12/00, 3/04), yhden miehen sekä neljän marsun täyttämän arjen keskeltä. Näpertelyjä häiritse myös kympillä työ, johon kuluu nykyisin aivan liikaa tunteja viikossa. Tällä hetkellä askarteluista pinnalla on skräppäily, mutta joskus saattaa jotain muutakin syntyä. ------------------------------------ Hi, here a wife of a man, a mother of three boys (ages 12, 11 and 7) and owner of four cute guinea pigs will represent theirs doings. I love scrapbooking and making cards, miniatures and something else too.
Myös listamaniaa innostuin skräppäilemään viikonloppuna. Kannen olen tehnyt jo joskus aikaisemmin, mutta se taitaa olla esittelemättä, joten ensin se...

Sitten nämä joihin löytyi valokuva ilman teettämistä laatikoiden pohjalta...
11. Matkat

13 Bändit

Kuvat jälleen hieman heikkotasoisia...
Nämäkin sivut ovat valmistuneet ulkosalla, joten tarvikemäärä on ollut rajallinen...
Listamanian aiheena on ollut nyt puut. Oma työni on ollut valmiina jo hyvän aikaa, mutta blogitus on uupunut. Tässä kuitenkin sivuni

Heh, kuka huomasi, että u-kirjaimet olivat jo vihreistä kirjaimista loppuneet?
On jäänyt muutama listamania osallistuminen väliin, kun en ole saanut teetettyä haluttuja kuvia, mutta nyt viikolla ne sain postin mukana ja niinpä sain tehtyä sivut puuttuviin 3 haasteeseen.
4. Astiastot- haasteen sivun tein niistä eri astiaistoista, joista edes jotkut haluaisin kokonaisuudessa itselleni...
Listallani on

5. Ärsyttävät asiat oli muuten ärsyttävä aihe. Vähän aikaa kun oli miettinyt mitkä kaikkia asiat ärsyttävät, niin johan ärsytti ihan kaikki maan ja taivaan välillä. Tuo kuva ei sitten enää mitenkään kuulunut tuohon listaan, mutta silloin kun tämä haaste julkaistiin mua ärsytti vesisade, loska, kurahousujen pukeminen... Nyt niistä ei ollut mikään enää listalla, oli niin kesäinen ilma meilläpäin tätä tehdessä, ainakin kun ikkunasta ulos katsoi.
Listallani on

6. Tanssit-haasteen kuva on noukittu vanhoista teetetyistä kuvista nuoruusvuosiltani, jolloin harrastin tanhua aktiivisesti ryhmässä, joka kierti myös ulkomailla esiintymässä ja edustamassa eri tapahtumissa Suomea. Sivun tanssilista on tuolta ajalta, sillä enää en juuri tanssi, vaikka tanhun pariin välillä tekeekin mieli palata... ehkä sitten 30-kiloa kevyempänä.
Listan tanssit eivät varmaankaan näy kunnolla kuvassa, mutta lista on seuraava - suosikki järjestyksessä...
1. Polkka
2. Masurkka
3. Jenkka
4. Valssi
5. Hambo

Kolmannen listamanian haasteena oli TV-sarjat.
Ite en ole mikään TV:n katselija ja aihe oli erittäin vaikea. Tämän sivun tein reilut viikko sitten, mutta en ole ollenkaan tyytyväinen aikaan saanokseeni...

Tonen listamanian haaste käski laittamaan suosikkimukit järjestykseen...
Tee lista lempimukeista (jotka löytyvät kotoa tai lähipiiristä jonkun muun kotoa). Voit laittaa vaikka kodin kaikki mukit järjestykseen, tai listata niistä esimerkiksi kolme tämän hetken suosikkia.
Oma sivuni tästä aiheesta on tässä. Ihana aihe, joka on pitänyt itsekin joskus aikaisemminkin skräpätä...

Oma listani: 1 Iittalan punaiset taikamukit, 2 Arabian Muumimukit, 3 Pentikin Omena-sarjan mukit, 4 Villeroy & Bochin Foglia kupit
Päätin ottaa osaa myöskin Sannikan Listamaniaan.
Omaa listaani teen 7gypsiesin valmiiseen kirjaseen, joka on ollut kaapissa usean vuoden ajan odottamassa omaa projektiaan. Sivu on n 18 cm x 18 cm. Kannet ovat vielä koristelematta, mutta sentään ensimmäinen sivu kirjoista on tehtynä!
Ensimmäiseksi aiheeksi päätin valita aiheen: Lempikirjat. Lempikirjojen järjestykseen laittaminen on ainakin minulle vaikeaa, mutta nyt pitää yrittää. Voit valita itse, onko listasi Top 3, Top 5, Top 20 tai jotain muuta. Ja toki aihetta voi muokata - listan voi tehdä skräppäyskirjoista, lapsuuden ajan lemppareista, omasta hyllystä puuttuvista kirjoista, kunhan lista on kirjoista.
Päätin listata (mieleenpainuvimmat ja etenkin) luetuimmat kirjani nuoruusvuosilta tähän päivään saakka... ja niitä taitaa olla jokunen. :-D Yhtä kirjasarjaa jouduin miettimään kauan, ihan sitä ensimmäistä, jota kaverin kanssa luettiin päivät pitkät kirjastossa, mutta sen sarjan nimeä en muista, kaveria en saa kiinni ja kirjaston valikoimasta sitä ei taida enää löytyä... Joten se jäi listasta puuttumaan, kaikki muut tärkeät siittä löytyykin.

Toinen oma blogi:
Totisen pojan salaisuus
Omat nukkekoteilut
Kannattaa kurkata ;-)
Väripalettigeneraattori
Color scheme designer - väriympyrä
Wordle-sanan sekoittaja
BeFunky - kuvaefektejä
Poladroid